Heinäkuun esine 2017

Naantalin museon heinäkuun esine on 1940-luvulla tehty kaarnalaiva. Lapset ovat aina tehneet leluja ympärillä olevista materiaaleista – kävyt ovat muuttuneet tutuiksi kotieläimiksi tai pahvilaatikko junaksi, kivet, kepit ja muut luonnonmateriaalit yhdessä mielikuvituksen kanssa siivittäneet leikkeihin. Kaarnavene on helppotekoinen leikkiväline myös aikoina, jolloin ostolelut ovat tavoittamattomissa, joko saatavuuden tai hinnan vuoksi. Jos vene on ensiyrittämällä epäonnistunut, materiaalia on saatavilla uuteen yritykseen. Kaarnalaivaa vuollessa lapsi oppii myös puukon käyttöä. Venettä tehdessä on hyvä muistaa ottaa tarpeeksi suuri pala, sillä kaarna on pehmeää ja lohkeilee helposti. Isompaa palaa on myös helpompi käsitellä. Kaarnalaivaan voi omien mieltymysten mukaan lisätä tikuista mastoja, purjeita lehdistä, paperista tai vaikka kankaasta.

Ostoleikkikalut

Lapset kelpasivat entisaikaan erityisesti maaseudulla työvoimaksi heti pienestä pitäen, eikä leikkiin ollut aina aikaa. Ostolelun käsite oli myös pitkään tuntematon ja tunnetuksi tultuaankin suurimmalle osalle saavuttamattomissa vielä 1900-luvun puolella. Useimmat leikkikalut olivat tuontituotteita 1800-luvun lopulle asti kunnes kotimainen lelujen pienteollisuus lähti käyntiin. Niitä sai ostaa markkinoilta tai kaupunkien puodeista. Lelun saattoi tilata myös paikalliselta käsityöläiseltä; puuseppä sorvasi esimerkiksi hyrrän tai suutari valmisti nahkapallon.
Puu on ollut perinteinen leikkikalun raaka-aine. Paperimassa, pahvi ja posliini ovat helposti rikkoutuvia materiaaleja. Metallileluja prässättiin jo 1800-luvun lopulla. Kumi alettiin korvata edullisemmalla selluloidilla kunnes muoviset lelut valtasivat lastenkamarit 1950-luvulta alkaen. Aikakausi oli myös paperinukkien ja sarjakuvahahmojen kautta. Mikki Hiirestä ja Lumikista tuli erityisen suosittuja Arabian otettua hahmot leikkiastiastoihinsa 1930-luvulla.

Oppia aikuisuuteen

Lasten leikkipaikoista ja leikkikaluista alettiin keskustella yleisemmin vasta 1920-luvulla. Pihoille rakennettiin lapsille mm. leikkimökkejä ja hiekkalaatikoita. Näin lapset saattoivat opetella kodinhoitoa ja kädentaitoja. Tässä apuna olivat lasten kokoon suhteutetut leikkivälineet, joilla oli mukavampi opettaa työntekoa. Mallit vastasivat aikuisten työvälineitä. Pienoiskangaspuilla lapsi saattoi jäljitellä kankaankudontaa ja leikkiastioilla ruoanvalmistusta. Vanhassa leikkikulttuurissa erottuu selkeästi tyttöjen ja poikien roolit ja sen mukaiset lelut. Leikkikalujen luonteeseen on vaikuttanut lisäksi eri aikakausien kasvatusihanteet.