Tammikuun esine 2016

Vuoden 2016 ensimmäinen kuukauden esine on Kalevanniemen lasten tuberkuloosiparantolassa valmistetut sukset ja sauvat.

Kalevanniemen lasten tuberkuloosisairaalan potilaista monet viettivät parantolassa vuosia, jonka vuoksi siellä pyrittiin korostamaan paikan kodinomaisuutta. Osa nuorista oli täysin vuodepotilaana. Parantolassa huomioitiin potilaiden kasvatus-, työ- ja opetustoiminta, johon osana kuului käsitöiden, kuten nahka- ja puutöiden tekoa.

”Ikivanha” keksintö

Suksi syntyi tarpeesta kulkea lumisessa maastossa, erityisesti ravintoa hankkiessa. Pitkällä matkalla apuna voitiin käyttää kahta sauvaa tai yhtä pitkää kahdella kädellä työnnettävää sauvaa. Sana suksi on jo kivikaudelta. Vuonna 1938 Sallasta löydettiin maailman vanhin muinaissuksilöytö, joka on ajalta 3298 eaa. Muinaissukset ovat rakenteeltaan takapainoisia ja ne valmistettiin lylymännystä, kaarevaksi kasvaneen männyn kuperasta pohjoispuolesta. Luistoa lisättiin mm. karhun jalan rasvaisella alustalla, pitoa pohjan karvaamisella. Suksia oli myös epäparisia. Toinen oli tällöin pitkä liukusuksi ja toinen lyhyt potkusuksi.

Muutokset alkavat 1800-luvun lopulla

Useat muinaissuksimallit säilyivät 1800-luvun lopulle. Tällöin alettiin järjestää kilpahiihtoja ja suksi muuttui nopeasti. Moniin osiin maata syntyi alan kotiteollisuutta. Mallit olivat edelleen yksipuisia, mutta vaihtelivat alueittain, esim. haapaveteläiset olivat pitkät ja kapeat, torniolaiset tasaleveät ja korkeaharjaiset. Suomessa oli yli 200 suksiseppää tai -pajaa parhaina aikoina. Suksen aihio tehtiin kirveellä veistämällä. Kärki taivutettiin paininpuulla ja lopuksi muotoiltiin höylien avulla. Pinta tervattiin. Side oli edelleen nahkaa. Ensimmäisiä teollisia valmistajia oli 1890-luvulla aloittanut Lampisen suksipaja Porvoossa. Myöhemmin huomattavia tehtaita olivat 1940 lopettanut Uusituvan suksitehdas sekä Lahdessa toiminut Esko Järvinen Oy:n suksitehdas, joka toimi 1990-luvulle saakka eri nimivariaatioilla. Suksea kehitettiin ketterämmäksi ja etupainoisemmaksi 1920-luvulta, kun siirryttiin murtomaille.

Vuonna 1928 patentoitiin Norjassa loukkuside. Suomeen ne tulivat 1930-luvulla. Lahtelaisessa Mono Oy:ssä kehitettiin siteeseen sopiva hiihtojalkine, jonka nimi Mono yleistyi tarkoittamaan hiihtojalkinetta yleisesti. Puusuksia alettiin valmistaa säletekniikalla. Sauvoja oli tehty kaikesta mahdollisesta vanerista metalliin. Myöhemmin ryhdyttiin yleisesti käyttämään ruokoa. Somman puukehät kiinnitettiin sauvaan nahkahihnoin. Lasikuitusuksien tullessa käyttöön 1970-luvulla suksista tuli kestävämpiä. Niihin tuli myös kärkisiteet. Kun 1980-luvulla siirryttiin luistelutyyliin, muuttui suksien rakenne ja muoto.

Hyödystä harrastukseksi

1950-luvulle saakka kaikki suomalaiset osasivat hiihtää. Sekä koulu- että työmatkat oli totuttu kulkemaan hiihtäen. Kaupungistumisen myötä tarve vähentyi ja siirryttiin enemmän harrastushiihtoon, johon suomalaisia on kannustettu 1930-luvulta lähtien mm. hiihtomerkkien avulla.

Lue lisää:

http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/hiihtomuseo/tietopankki/historia_a… -> suksen_ja_hiihdon_alkuperasta.pdf