Tammikuun esine 2017

Naantalin museon tammikuun esine on tuohikontti. Tuohikontti oli yksi nuuttipukkien yleisimmin käyttämistä varusteista. Tuohi oli omavaraistalouden aikaan sekä monipuolinen että arvokas materiaali, josta valmistettuja esineitä tarvittiin useilla talouden aloilla. Tuohesta tehtiin esineitä pitkäaikaiseen sekä kertaluonteiseen käyttöön. Tuohen kiskonta-aika oli ennen heinäntekoa ja se tapahtui puukolla tai nylkimellä joko levyinä tai nauhana. Tuohityöt vaativat näppäryyttä ja taitoa. Tuohikontissa kulkivat mukana niin eväät kuin metsän antimet ja saaliit. Kontti saattoi olla kantaessa epämukava, mutta se oli helppo puhdistaa ja se piti sateellakin vettä.

Nuuttipukit liikkeellä

Joulurauha päättyi aiemmin Nuutin päivään 13.1., jolla päivällä se on ollut vuodesta 1708 lähtien. Ennen tätä Nuutin päivää vietettiin loppiaisen jälkeen 7. tammikuuta. Päivä on saanut nimensä kahden keskiajalla marttyyrina kuolleen tanskalaisen pyhimyksen, pyhän Knudin sekä prinssi ja herttua Knud Lavardin, mukaan. Entisaikoina Nuutin päivä tarkoitti joulurauhan päättymistä ja paluuta arkitöiden pariin, muun muassa rukit kaivettiin taas esille.

Vielä 1930-luvulla erityisesti Varsinais-Suomessa ja Hämeessä eli tapa, että nuuttipukkien joukko lähti kiertämään talosta toiseen jalan tai hevoskyydein saadakseen joulukauden viimeisen kestityksen, ns. juodakseen tynnyrit tyhjiin. Nuuttipukkien joukon ydin koostui 3-5 nuoresta naisesta ja miehestä, jotka pukeutuivat hullunkurisesti tai jopa pelottavasti. Pukeutumisessa käännettiin sukupuolirooleja, käytettiin erilaisia tuohi- ja nahkanaamioita tai naama noettiin. Vaatteina oli esimerkiksi nurinpäin käännettyjä turkkeja tai yllä saattoi olla olkiasuja. Jalkojen ympärille kieputettiin nahkoja. Selässä pidettiin usein tuohikonttia. Joukossa oli yksi nuuttiparooni tai -akka eli pääpukki, jolla aina oli sarvet päässään. Toki myös muilla seurueen jäsenillä oli sarvia.

Saako Nuutti tulla?

Talon ovelle tultaessa nuuttipukit kysyivät: ”Saako Nuutti tulla?” Se, esitettiinkö kiitos- vai haukkumalaulu tai runo, riippui siitä saatiinko tarjoilua vai ei. Kiitoksessa toivotettiin hyvää satoa ja karjaonnea. Vaihtoehtoisesti, jos antimia ei saatu, sai talonväki kuulla manauksia, solvauksia ja uhkauksia. Tarjoilut saatettiin kootta kelkkaan kuljetettavaksi johonkin tupaan joulukauden viimeisiin leikkeihin ja tansseihin.