Toukokuun esine 2016

Naantalin museon toukokuun esine on Naantalin kaupungin sinetti.

Mikä sinetti on?

Sinetti on henkilön tai yhteisön tunnus, joka painetaan leimasimella johonkin aineeseen tai puristetaan paperiin. Sillä voidaan sinetöidä eli sulkea asiakirja tai varmistaa sen aitous. Sinettejä tutkii sigillografia, joka on historian aputiede.

Sinettien historia

Johtajilla ja sotapäälliköillä oli tunnuskuvia, tunnusmerkkejä. Näitä valittaessa käytettiin vanhoja vallan symboleja, jotka maalattiin tai piirrettiin kilpiin, lippuihin ja varusteisiin. Merkit olivat taivaankappaleita, ristejä ja erilaisia eläin- ja kasvimaailman kuvia. Lilja oli taistelun merkki, ruusu voiton tunnuskuva. Leijonasta tuli voiman ja hallitsijavallan symboli. Kun nämä tunnuskuvat yhdistyivät henkilöön, niiden merkitys ulottui omistusoikeuteen. Vähitellen henkilöistä nämä tunnusmerkit siirtyivät tarkoittamaan kartanoa tai asuinpaikkaa. Kaikenlaiset yhteisöt ja laitokset ottivat pikkuhiljaa käyttöönsä tällaisia tunnusmerkkejä. Ammattikuntien kuvissa oli usein työkaluja. Ennen kirjoitustaidon kehittymistä tunnuskuvilla oli suuri merkitys. Merkit yksinkertaistuivat siten, että kuvat oli helppo piirtää sinettileimasimeen, ja kirjoitustaidon yleistyttyä sinettiin lisättiin jokin puhutteleva kirjain.

Suomalaiset sinetit

Sinettien valmistus oli kultaseppien työtä, mutta oli myös olemassa oma sinettien kaivertajien ammattikuntansa. Turkulaiset kultasepät pystyivät valmistamaan sinettileimasimia jo 1300-luvulla.

Valtionarkistohoitaja Reinhold Hausen ryhtyi keräämään tietoja suomalaisista keskiaikaisista sineteistä julkaistavaksi 1870-luvulla, jolloin hän teki tutkimusmatkoja muun muassa Ruotsin, Viron ja Itämeren entisten hansakaupunkien arkistoihin. Kirjaa varten hän tilasi arkistonhoitajilta ja tutkijoilta jäljennökset kaikista tuntemistaan Suomeen liittyvistä sineteistä. Keräämistään tiedoista hän julkaisi kirjan ”Finlands medeltidssigill” vuonna 1900. Hausen löysi kaksi säilynyttä sinettileimasinta, jotka voitiin yhdistää kiistatta Suomeen: Ahvenanmaan Pyhän Knutin Killan leimasin (ilmeisesti 1200-luvulta) ja Naantalin luostarin sisarkonventin kuparinen sinettileimasin 1440-luvulta. Naantalin luostarin arvellaan valmistuttaneen leimasimen omassa työpajassaan. Naantalin leimasin oli yksityisessä omistuksessa ja Knuutin Killan leimasin Tanskan kansallismuseossa. Samana vuonna kun kirja julkaistiin, arkeologi J. R. Aspelin löysi kaksi kirkollista sinettileimasinta Kansallismuseon kokoelmista, toinen oli saatu kokoelmiin Hattulasta ja toinen Perniöstä. Aspelin ei kuitenkaan löytänyt tarkempia tietoja omistajista. Leimasimia on Hausenin tutkimuksen jälkeen löytynyt lisää.

Kirkolliset ja kaupunkien sinetit

Suomen vanhin kirkollinen sinetti on peräisin 1200-luvulta, kun taas vanhimmat kaupunkien sinetit tulivat käyttöön 1300- ja 1400-luvulla.

Kirkolliset tunnukset ovat perinteisesti olleet heraldisia, vaakunoita tai sinettejä. Kirkollinen tunnuskuva esittää kuvan tai esineen muodossa tiettyä uskonnollista käsitettä, tapahtumaa tai henkilöä. Tunnuskuvilla on osoitettu kirkollista aluejakoa (kirkko, hiippakunta, rovastikunta ja seurakunta) sekä annettu alueille ja niiden papeille ja piispoille erottuva merkki. Tunnukset ovat luoneet ja vahvistaneet alueellista identiteettiä.

Kirkollisten tunnusten suomalainen historia ulottuu aina keskiajalle asti. Tällöin Turun hiippakunta sai itsenäistyessään Upsalan hiippakunnan vaakunan värit käännettyinä. Ainakin piispa Bero Balkista alkaen (1385–1412) piispojen sinettien alareunassa oli rinnakkain hiippakunnan vaakuna ja piispan oma (suvun) vaakuna. Asiakirjat ja kirjeet vahvistettiin tuomiokapitulin tai piispan sinetillä.

Suomalaiset rannikkokaupungit seurasivat hansakaupunkien mallia ja ottivat käyttöön sinettejä vahvistaakseen niillä asiakirjansa ja päätöksensä. Naantalin keskiaikaiset perinteet käyvät selvästi ilmi sen vaakunasta, jossa on säilynyt vanha sinettimerkki. Siihen on kuvattu luostarin latinalaisen nimen Vallis Gratiae alkukirjaimet:
Mustassa kentässä kullanväriset minuskelikirjaimet vg kultaisen ritarinkruunun alapuolella.
Vaakunassa oleva kruunu tarkoittaa, että luostari oli kruunun suojeluksessa.

Naantalin kaupungin vanha sinettileimasin on vuosien varrella ilmeisesti kadonnut, mutta sinettejä vielä löytyy.

Lue lisää:

A.W. Rancken – Kauko Pirinen: Suomen vaakunat ja kaupungin sinetit, Porvoo 1949

Suomen taide I, Keuruu 1987

Kirkollisia vaakunoita, sinettejä ja leimoja koskevien säännösten valmistelutyöryhmän mietintö 2008-00814:
http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/082deda6d7238210c225730700357032/99…

Jukka-Pekka Taavitsainen: Sigillfynd gjorda vid arkeologiska utgrävningar i Finland
Fornvännen 76, 215–218:
http://samla.raa.se/xmlui/bitstream/handle/raa/2434/1981_215.pdf?sequen…