Puhdistamontien alueen asemakaavamuutos
Puhdistamontien alueen asemakaavan suunnittelualue sijaitsee Luonnonmaan saaressa noin 1,5 kilometriä Naantalin keskustasta etelään, korjaustelakan pohjoispuolella.
Asemakaavamuutosalue muodostuu rantaan rajoittuvasta Kunnallisteknisten rakennusten ja laitosten korttelialueesta (YT), Kapteeninkallion EV-alueesta, satama- ja teollisuustoimintojen korttelialueesta (LST), suojaviheralueesta (Jungmanninpuisto) sekä vesialueesta.
Asemakaavatyön tavoitteena on muuttaa YT-korttelialueen käyttötarkoitus paremmin nykyistä käyttöä tukevaksi, sekä liittää osa suojaviheralueesta (Jungmanninpuisto) osaksi LST-korttelialuetta. Muutokset selkeyttävät alueen toimintoja.
Kaavatyön aikana selvitetään lisäksi, onko suunnittelualueelle tai sen lähiympäristöön syntynyt esim. maankäytöllisten ratkaisujen tai aikaisemman kaavatyön yhteydessä tehtyyn meluselvityksen perustuen tarpeita voimassa olevan asemakaavan kumoamiseen joiltakin osin (tarkastelualue).
Kaavamuutosalueen rajaus saattaa muuttua kaavatyön aikana.
Luonnosvaihe
12.06.2024 Tekninen lautakunta päätti asettaa kaavan valmisteluaineiston nähtäville. Asemakaavan valmisteluaineisto pidettiin nähtävillä 16.8. - 2.9.2024 . Aineistoon voi tutustua alla olevasta linkistä.
Kaavatyön käynnistyminen
22.02.2023 Tekninen lautakunta käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS).