VieKas LIFE -hanke 2018-2023

Jättiputkia niityllä.

VieKas LIFE- hankkeen maastotyöntekijät torjuivat vaarallista vieraslajia jättiputkea Naantalin kaupungin alueella viisi kesää. Naantalin kohdalla tilanne oli alusta asti melko hyvä, sillä kasvustoja oli melko vähän ja ne olivat pieniä. Torjunta on silti tärkeää, sillä jättiputki lisääntyy tehokkaasti ja valtaa näin alaa luonnollisilta lajeiltamme. 

Viekas LIFE oli Suomen luonnonsuojeluliiton hanke, jonka avulla pyrittiin kartoittamaan ja torjumaan vieraslajeja, sekä lisäämään niihin liittyvää tietoisuutta. Hanke toteutettiin vuosina 2018-2023.

Lue lisää VieKas LIFE -hankkeesta

Voit auttaa torjunnassa ilmoittamalla tekemäsi jättiputkihavainnot Suomen lajitietokeskuksen Laji.fi -palveluun. 

Ilmoita havaintosi Suomen lajitietokeskuksen havaintolomakkeella.

Jättiputken torjunta omalta pihalta

Jättiputket (armenianjättiputki, persianjättiputki ja kaukasianjättiputki) ovat EU:n alueella säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi, eikä niitä saa kasvattaa pihallaan tai muuten edesauttaa niiden leviämistä. Vieraslajilain mukaan kiinteistönomistajan tulee hävittää jättiputket tontiltaan.

Jättiputkia torjuessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, sillä kasvin erittämä kasvineste on hyvin syövyttävää. Tämän vuoksi iho tulee suojata peittävillä vaatteilla ja myös suojalasien käyttö on suositeltavaa. Jos nestettä kuitenkin pääsee iholle, tulee se huuhdella välittömästi runsaalla vedellä. Jättiputkia voi torjua kaivamalla, niittämällä ja peittämällä.

Lue lisää jättiputkista ja niiden torjunnasta Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta.