Lokakuun esine 2024

Naantalin museon lokakuun esine on mineraalivesipullo

Vesi on elämää ylläpitävä aine. Sitä on aikojen saatossa käytetty lääkeaineena niin sisäisesti kuin ulkoisesti. 1600-luvulta lähtien lääkärit ja kemistit alkoivat tehdä vesianalyysejä, joiden perusteella mineraalilähteiden vettä markkinoitiin sisäisesti käytettävänä lääkkeenä eli terveysvetenä. Aiemmin mineraaliveden uskottiin sisältävän salaista ja elinvoimaista acidum occultum -nimistä happoa, jonka kemistit myöhemmin käsittivät hiilihapoksi. Mitä enemmän vesi kupli, sitä tehokkaampaa sen uskottiin olevan. Parantavan vedenkäytön eturintamassa kulki Saksa.

Ihmeitä tekevä ja kaiken lääkitsevä vesi

Vesianalyyseissä huomio kiinnitettiin veden suoloihin ja happoihin, joiden ajateltiin parantavan sairauksia tai vahvistavan terveyttä. Natriumkloridin (keittosuola), natriumsulfaatin (glaubersuola), magnesiumsulfaatin ja natriumkarbonaattien lääketieteelliset ominaisuudet vaikuttivat lähdeveden sisäiseen käyttöön. Niiden happojen uskottiin muokkaavan ruumiin suolatasapainoa suotuisaan suuntaan ja mineraaliveden vaikuttavan vatsan limakalvoon rajoittaen vahingollista suolatoimintaa.   Veden hyvää tekevä vaikutus hengitysteiden ja vatsan katarreihin sekä naistenvaivoihin nähtiin seuraukseksi siitä, että vesikuuri teki limaeritteet juoksevammaksi. Suolojen koettiin auttavan ruuansulatukseen, jonka vuoksi mineraaliveden avulla uskottiin voitavan hallita painoa ja natriumkarbonaattien neutralisoivan vatsahappoja ja näin auttavan vatsasärkyyn ja kouristuksiin. Bikarbonaattia sisältävän mineraaliveden katsottiin vaikuttavan kihtiin ja munuaiskiviin ja magnesiumsuolojen helpottavan sappikivikohtauksia. Mineraalivedellä tuntui siis parantuvan vaiva kuin vaiva.

Viluluodon lähde

Suomen vanhin terveyslähde on Turun Kupittaalla, jossa jo 1600-luvulla juotiin mineraalivettä sekä ennalta ehkäisevästi että vakavienkin sairauksiin, kuten lepran hoitoon. Mineraaliveden juomisesta tuli suosittu terveydenhoidon muoto 1700-luvulla.

Lääketieteen professorina Turun akatemiassa toiminut ruotsalainen Peter Elfving kiinnostui Naantalissa Luolalanjärven rannalla sijaitsevan Viluluodon lähteen terveyshyödyistä ja otti sen käyttöön vuonna 1723. Lähteen ympärille rakennettiin suoja, kaivohuone, ja maisemaa ympäristössä kaunistettiin. 1726 Elfving kuitenkin yllättäen kuoli ja toiminta hiljeni. Uusi kukoistuskausi koitti 1790-luvun alkupuolella, kun lähteestä kiinnostui Turun läänin rykmentin lääkäri Johan Fredrik Fåhrée, joka liikemiehenä osasi myös mainostaa paikkaa.

Viluluodon maine perustui veden sopivaan rautapitoisuuteen. Rautavettä juomalla saatiin apua ruumiin ja sielun vaivoihin, mm. reumatismiin, sydänvikaan, katarriin, munuaisvaivoihin ja luulotautiin. Vuoden 1800 paikkeilla Suomessa oli parikymmentä ”tieteellisesti hyväksyttyä” terveyslähdettä.

Vettä apteekista

Luonnonvesien rinnalle alkoi tulla teollisesti tuotettuja mineraalivesiä. Kotimaisen pullotetun vedentuotannon aloitti vuorikomissaari Victor Hartwall vuonna 1836 Helsingissä. Myös apteekkarit valmistivat ja myivät mineraalivesiä. Naantalin ensimmäisen apteekkarin Gustaf Aschanin (1854–80) ajalta tietoa on ainoastaan mineraaliveden myynnistä. Seuraava apteekkari Johan Malmlund (1880–87) oli kaupungissa alullepanijana monille apteekkareille tyypilliselle kioskimyynnille, kun hän sai luvan rannan kioskistaan myydä limonadia ja seltterivettä. Naantalin kolmas apteekkari Magnus Björklund (1887–94) aloitti puolestaan mineraaliveden valmistuksen. Naantalin maistraatille lähettämässään elinkeinoilmoituksessa hän totesi ”Viitaten Lääkintöhallituksen päätökseen 27.6.1888 saan minä täten maistraatille ilmoittaa keinotekoisen mineraaliveden valmistuksesta ja myynnistä toiminimellä Mineralvatten inrättningen i Nådendal”. Kyseinen teksti löytyykin tästä kuukauden esineenä olevasta mineraalivesipullon kyljestä.