Kesäkuun esine 2024

Naantalin museon kesäkuun esine on puinen marjanpoimuri.

Marjanpoimuri on työväline, joka helpottaa ja nopeuttaa metsämarjojen, kuten kesäisin mustikoiden tai syksyn lähestyessä puolukoiden, keräämistä. Tämän melko paljon nykyaikaista mallia muistuttavan poimurin on alun perin valmistanut ahkera marjastaja ja puutarhuri Paimiosta 1900-luvun alussa.

Marjastuksen perinne

Maaseudulla eläminen oli Suomessa pitkään omavaraista: ruoka-ainekset piti joko kasvattaa itse tai kerätä luonnosta. Marjoja kerättiin ja säilöttiin talvea varten, sillä ne olivat tärkeä ravintolisä muuten yksipuoliselle ja niukalle ruokavaliolle. Marjojen poiminta oli kesäisin yleensä näppäräsormisten lasten tehtävä. Puolukat oli tapana säilöä veteen aittojen suuriin puutynnyreihin, kun taas mustikat kuivatettiin joko uunissa tai auringossa. 1940-luvun sotavuosien pula-aikana marjastukseen turvautui myös kaupungin työväestö. Kerätyistä marjoista on tehty survoksia, soseita tai niitä on kuivatettu keittoja varten, mutta pakastimien tullessa suomalaisten koteihin marjoja on voitu säilyttää pitempään myös tuoreina. Sokerin käytön yleistyessä marjoista on tehty kaikenlaisia jälkiruokia, kuten 1950-luvulla suosittua marjakiisseliä. Metsämarjoista valmistettuja suomalaisia perinneruokia ovat mm. mustikkamöllö ja vispipuuro.

Luonnonmarjoja on ravinnon lisäksi käytetty kansanparannuksen rohdoksina, esimerkiksi kuivatettuina tai parantamalla vaivoja niistä valmistetulla teellä tai mehulla. Metsämarjoista mustikan on uskottu auttaneen kuumeeseen ja ruoansulatushäiriöihin, kun taas puolukan auttaneen ilmavaivoihin, kuumeeseen ja virtsavaivoihin. Vaikka Suomessa kansanlääkinnän tilalle on tullut lääketiede, marjojen syöminen kannattaa niiden vitamiinipitoisuutensa ansiosta. Suomessa metsien marjojen vapaan keräämisen mahdollistavat jokaisenoikeudet.

Marjanpoiminnan työkalut

Vanhimpia säilyneitä marjanpoimintatyökaluja ovat puiset riipimäkouraksi nimitetyt välineet. Ennen kopallista marjanpoimuria näihin apuvälineisiin on voinut kuulua lisäksi kangaspussi, johon kouralla haravoidut marjat on kerätty. Toisaalta yksinkertaista sorminäppäryyttä on marjojen poiminnassa suosittu pitkään, kun poimureista on ollut vain kokeellisia versioita. 1890-luvulta lähtien alkoi esiintyä useita poimuripatentteja, joissa esiteltiin kehittyneempiä rautapiikkisiä ja marjojen putoamista estäviä malleja.

Poimurien käytöstä on Suomessa valistanut esimerkiksi Valtion Hedelmäkomitea vuonna 1940 julkaisemassaan ohjekirjassa ”Marjat talteen!”. Kirjasessa painotetaan, ettei poimurilla kerättyjä marjoja usein kelpuuteta kauppatavaraksi roskien ja marjojen rikkoutumisen takia, mutta että sillä saa kotikäyttöön suuren määrän marjoja. Näiden haittojen lisäksi väärin käytettynä poimurit voivat vahingoittaa varpuja ja heikentää marjasatoja, mikä on myös aiheuttanut aika ajoin keskustelua.

Kauppojen marjanpoimurit ovat nykyään pääasiassa muovisia, joka onkin puuta kevyempi materiaali marjojen poimintaan. Markkinoilla on myös mm. pitkävartisia poimureita, jotka eivät vaadi kumartamista, sekä kokoontaitettavia malleja, jotka kulkevat helposti metsänkulkijan mukana. Marjanpoimurin rinnalla voi olla työkaluna lisäksi marjalävikkö, jota käytetään poimurin säiliöön tulleiden roskien poistamiseksi.