
Liikkuva yökahvila tarjoaa nuorille tekemistä perjantai-iltoihin

Naantalissa järjestetään nuorille liikkuvaa yökahvilaa, joka yhdistää rennon yhdessäolon ja matalan kynnyksen liikunnan. Nuorten liikkumattomuus on kasvava haaste, ja liikkuvan yökahvilan tavoitteena on tarjota mielekästä ajanvietettä, jonka lomassa liikettä kertyy huomaamatta ja rennolla tavalla.
"Monet nuoret viettävät paljon aikaa digilaitteiden parissa, ja vapaa-ajan liikkuminen on vähentynyt. Halusimme luoda paikan, jossa nuorilla on mahdollisuus kokoontua, viettää aikaa yhdessä ja samalla nauttia hauskasta liikunnasta ilman suorituspaineita. Liikkuvassa yökahvilassa jokainen voi osallistua omalla tavallaan", sanoo Naantalin kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Maija Puolakanaho.
Sekä Naantalin kaupunki että naantalilaiset seurat kokevat nuoriin panostamisen tärkeäksi, ja yökahvilatoiminta toteutetaankin yhteistyössä kaupungin ja seurojen kanssa. Toimintaa ovat olleet ideoimassa ja toteuttamassa Naantalin nuoriso- ja liikuntapalvelut sekä Naantalin Voimistelijat ja Naantalin Löyly. ”On hienoa, että kaupunki ja seurat puhaltavat yhteen hiileen yhteisen tavoitteen hyväksi. Toimivan yhteistyön avulla saamme järjestettyä nuorille mukavat puitteet viettää perjantai-iltaa”, Puolakanaho sanoo.
Liikkuvaa yökahvilaa järjestetään perjantaisin kello 20.15–22.15, ja se jatkuu 2.5. saakka. Tapahtumapaikkana toimii Naantalin Maijamäen liikuntahalli, jossa on mahdollista pelata pallopelejä ja lautapelejä. Liikkuvassa yökahvilassa on myös mahdollista nauttia yläparvella mehua ja pullaa.